tiistai 26. helmikuuta 2013

LUMIOLIO

Viime torstain ja perjantain välinen yö oli jotain aivan ennenkokematonta. Päätettiin kavereitten kanssa osallistua meidän lukion Lumiolio -kurssille, jossa siis yövytään puolijoukkueteltassa ja muutenkin eräjormaillaan kaikin mahdollisin keinoin.
Saatiin väliasua myöten kaikki vaatteet maanpuolustusvoimilta. Kylmä iski vaan pariin otteeseen, mutta sekin helpotti, kun vähän halkoi ja sahas puita! Toisilta onnistui, toisilta ei...
Ja tässä komeilee meidän nukkumaluolamme. Kipinävuoroa oli jokaisella teltassa nukkujalla. Mulla oli tosi helppo vuoro (22-24), mutta tuli siinä hetki vielä hengailtua muiden kanssa ennen kun kömpi makuupussiin. Heräsin yöllä siihen, kun mun nassu oli aivan jäässä! Hyrisin ja tärisin ja kirosin.. Onneks aamu tuli nopeasti, kun herätys olikin jo seiskalta.
Teltan lisäks meillä oli onneks myös kota, jossa mm. syötiin ja lämmiteltiin! 
Hauskin osio oli ehdottomasti illalla (pilkko pimeässä !!) tehty hiihtolenkki. Antiikkisuksilla Hanhimäen päälle ja takaisin, otsalampun valossa. Naurua riitti! 
Aamuinen hiihto olikin sitten vähän toinen juttu... Tarkoituksena oli hiihdellä ensin metsää ja stiten jäätä pitkin takaisin kotiin, varustereppu selässä. Ensin vielä hymyilytti, mutta.... Kymmenen lisäkiloa, irtoileva suksen side ja paakkuuntuneet suksenpohjat aiheuttivat muutaman kirsosanaoksennuksen, mutta loppuun selvittiin ja hengissä ollaan. Totally once in a life time -kokemus. EI enään ikinä uudestaan! 


lauantai 23. helmikuuta 2013

GROW GIRL GROW

tässä ois tarjolla nyt meikäläisenki pärstää vähän nuorempana....järkyttävää materiaalia, tuntuu vähän siltä, että toi rumuus tulee vanhetessa :D enjoyyyy Hiljattain päivitetty11 Hiljattain päivitetty10 Hiljattain päivitetty9 Hiljattain päivitetty6 Hiljattain päivitetty7 Hiljattain päivitetty8

lauantai 9. helmikuuta 2013

SCHOOLPICS

Haihou!
Lätkäsin skanneriin parit koulukuvat ja täältä niitä pesee. Ainiin ja sille ihanalle anolle terveisiä, että on sitä lapsenpyöreyttä noissa poskissa ollu joskus pikkusen enemmänki ;-) Vähän kyllä hirvittää laittaa nää tänne. Koulukuvat on just ja nimenomaan niitä kuvia, mitä ei haluu näyttää kellekkään koska noh niin... Aika kamalaa, mutta menköön nyt tän kerran. Hauskaa lauantai-iltamaa! 

lauantai 2. helmikuuta 2013

WHY YEAR 2013 WILL BE MY YEAR?

Wanhojentanssit
Tätä prinsessapäivää mä oon odottanu jo pikkutytöstä asti. Ilmoitin jo silloin, että ainoa syy miksi menen lukioon on se, että saa olla päivän unelmamekkoon pukeutuneena, teettää huikean kampauksen ja laittautua parhaimmilleni. Koko viime vuosi onkin ollut yhtä odotusta ja kahden viikon päästä se palkitaan. Can't wait! 

Joutsa goes London
Kun 10.4.2013 koittaa, me lennetään Lontooseen! Mukana matkassa on mun lisäks muutama muu Joutsan lukiolainen (himpppasen vajaa nelkyt henkee..) ja tarkoituksena ois ihan puhtaasti kiertää Lontoon nähtävyyksiä ja turisteilla sen minkä ehditään. En oo ikinä käynyt Englannissa, rakastan lentämistä ja oon kuullut huhua, et Lontoosta löytyis muutama huippu vaateliike... Siispä jos kohde on mahtava ja matkaseura on mitä parhain, niin eihän tästä neljän päivän reissuta voi tulla mitään muuta kuin AMAZING!?

Summer & Exchange
Ens viikolla tapahtuu yks aika merkittävä asia mun koko kesän kannalta. Saan toivon mukaan mukaan puhelun, jossa mulle kerrotaan mihin maahan mut lennätetään kolmeksi-kuudeksi viikoksi. Ai lähdenkö vaihto-oppilaaks? Mä en oikeen tiedä millä nimellä tätä pitäis kutsua, mutta ilmeisesti nuorisovaihtoon, sillä vaihdon aikana ei opiskella, vaan majoitutaan yhdessä tai useammassa host-familyssä ja ollaan leirillä(riippuen maasta)! Hain siis viime marraskuussa Lions-klubin kautta vaihtoon. Ajattelin vain, et "no ainahan sitä voi hakea". Koko homma kuulosti aivan liian hyvältä ollakseen totta. Klubi maksaisi kaikki lennot ja matkat, etsisi host-perheet ja ilmoittaisi leirille. Olin niin haltioissani, että hakemusta alettiin raapustamaan samana iltana. Piti valita kolme maata joihin toivoisi pääsevänsä. Mun ykkönen oli Kalifornia, kakkosena Uusi-Seelanti ja kolmantena Kanada! Meidän lukiosta kuitenkin sanottiin lähettävän vain kaksi tai huonossa tapauksessa yksi nuori ulkomaille. En lannistunut, vaan kirjoitin Host-kirjeen ja pistin paperit vetämään. Pienen odottelun jälkeen mulle tuli soitto, että olisin ykkösenä lähdössä! En meinannu pysyä housuissani, mutta sitten mua vielä muistutettiin, että kaikki varmistuu 4.2 alkavalla viikolla. Peukut pystyyn, tästä lisää ensi viikolla, atleast I HOPE SO! 

18th Birthday
Täysi-ikäisyys napsahtaa vihdoin tällekkin tytölle sitten reippaan yhdeksän kuukauden kuluttua. Eniten ootan ehdottomasti ajokorttia! Sitten tulee tietenkin semmonen tietynlainen vapaus ja kaikenlaisia mahdollisuuksia avautuu, mm. baarien ovet (hahaxd). Musta on vaan tosi hassua ajatella koko tätä tilannetta. Pari vuotta sitten mä ootin  tätä ihan mielettömästi, nyt vaan miettii niitä seuraavia lukuja. Eihän kukaan haluu oikeesti kasvaa enään ton vuoden jälkeen?!

Nää neljä isointa häppeninkiä antaa mulle iloa ja voimaa jokaikinen päivä. Aina kun mun tekee mieli pakata laukut ja lähteä täältä pikkukylästä jonnekkin todella kauas, muistutan itseäni tulevasta kesästä ja uppoudun haaveiden maailmaan. Surffausta, uusia ihmisiä, paljon aurinkoa ja ihania kesähepeniä. Kun kävelen kouluun kolmenkympin pakkasessa, ajattelen ettei tää talvi jatku enään kauaa ja et seuraavilla pakkasilla mulla on lämmin auto jolla huristella. Kun ihailen morsiuspareja ja heidän ihania puutarhahäitään, muistan että ahaa kohta on munkin prinsessapäivä, sitähän voi vaikka kuvitella wiener-valssin aikana tanssivansa häävalssia ;-) Mutta niinkuin tiedetään, ei hyvää ilman pahaa ja jotta en anna unelmien olla vain unelmia,  nyt ja tulevaisuudessa,  täytyy sen eteen paiskia töitä. Työpaikka on jo hommattu ja tiistaina alkaa armoton ahertaminen. Rahalla ei kuitenkaan saa ihan kaikkea mitä toivon tältä vuodelta. Haluaisin nauttia tästä elämästä ja jättää turhat stressailut pois ja löytää sen ihanan onnellisuuden jälleenMä toivon että teidänkin vuodesta tulee ihana ja onnen täyteläinen!