torstai 30. toukokuuta 2013

HAIR

BLONDIT
Oon koko ikäni ollut vaaleatukkainen hattarapää. Hattarapää, koska luonnonkiharat hiukset. Ja niinkun voitte kuvitella, luonnonkihara hius on aika kuivaa ja mun tapauksessani myös aika ohuen höttöstä. Värjäilin mun hiuksia ensimmäistä kertaa aikasintaan kahdeksannella. Aloitin raidoittamalla vaalealla ja siihen tielle jäätiin! Tuhkan harmaata, platinan blondia, kullan vaaleaa.. Lemppariksi tuli hieman kylmään taittuva vaalea, jolla värjäiltiin tota kuuluisaa juurikasvua noin viiden viikon välein, kunnes kyllästyin. Loin mielikuvaa itselleni "brunetet hiukset - kiiltävämmät hiukset!" Ja sitten mentiin..
Päätin liukuvärjätä eli kokeilla tummaa sävyä hieman kevyemmällä vaihtoehdolla. Ihastuin mielettömästi mun brunette lookkiin! Väri taittui hieman liikaa punertavaan ja päätin käydä kampaajalla muuttamassa väriä päältä kylmemmän ruskeaksi ja latvaa vaaleammaksi. Samalla lyhennettiin haituvat samaan tasoon ja lopputulos on tämä! (oikea sävy oikeamman puoleisessa kuvassa)
Joten kysymys kuuluu, Blondit vaiko Brunetet?
Blondina olon plussat on aika tiukassa, mutta tunnen oloni enemmän Viiviksi siinä värissä. Ja rusketus korostuu ihanasti! 
Brunettena ei tarvitse huolehtia juurikasvusta lainkaan. Kampaajalle voi mennä silloin kun haluaa pientä fressausta. Rahaa säästyy. Myös kiiltävyyttä on pikkuruisen enemmän. Tällä hetkellä voisin haluta noi rumasormipystyssä -kuvan hiukset pidennyksineen.. :-) COMMENT, Please! 

14 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Voi oot niin upee niin blondina ku brunenakin! :) Mutta ehkä toi blondi on enemmän sua <:

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Sara :) Blondin kannalla mäkin tytsyt 8)

    VastaaPoista
  4. blondina oot niin viivi! :D mut sulle sopii kyllä molemmat :)

    VastaaPoista
  5. blondit ehottomasti. Brunette ei sovi sulle ollenkaan:D

    VastaaPoista
  6. :0 oot ihanku eri tyttö ku sul on brunetet:3 mutmut ehkä kummiski sulle sopii blondit...<33 mut on toi rukseeki ihana<33 jaja se sopis talvelle enemmän B)

    VastaaPoista
  7. Blondit! Brunettena näytät jotenkin julmalta :D

    VastaaPoista
  8. noi punertavat ruskeet on ihan mielettömän upeet sulla! mut jos et ite tykkää nii blondit sitten :) noi nykyset ruskeet ei mun silmiin näytä kovin kivoilta..

    VastaaPoista
  9. Brunet! Paljon aikuisempi fiilis ja korostaa ihoa ja tuo terveemmän hehkun kasvoille :)

    VastaaPoista
  10. eikö angelica enää kirjoita tänne blogiin mitään? :( ja kuin te kirjoitatte niin harvoin ?

    VastaaPoista
  11. Koska viivi lähdet kesävaihtoon ? :)

    VastaaPoista
  12. millon tulee uus postaus ? Ja blondit ! :))

    VastaaPoista